Ketä kirkossa syrjitään?

Viimeaikaiset tapahtumat kirkossamme saattavat tavallisen seurakuntalaisen hämmennyksiin. Puhutaan tasa-arvosta ja syrjinnästä naispappeuden yhteydessä. Kun miespappi ei halua mennä alttarille naispapin kanssa uskonnollisista syistä, miksi nostetaan tasa-arvo tai syrjintä esiin? Eihän nainen ole syrjinnän kohteena eikä naisen tasa-arvo ole siinä loukattu. Eivät miespapit kiellä naisen kirkkojärjestyksellistä oikeutta papin virkaan, eivät he alenna naisen arvoa.

 Jos yleensäkään millään raamatullisella sanomalla on mitään arvoa nykyajan evankelisluterilaisessa kirkossa, niin silloin voidaan taistella maallisilla tasa-arvo termeillä. Vai voivatko naiset osoittaa muissakin kirkollisissa asioissa syrjintää tai tasa-arvon puutetta? Miksi niistä ei ainakaan puhuta? Raamatulliseen mielenlaatuun kuuluu toisen huomioiminen ja keskinäinen rakkaus. Jos joku ei kanssani halua olla alttarilla omantunnon syistä, niin voidaanko missään muussakaan vedota omaantuntoon?. Kirkko vaatii, että omatunto on sidottu kirkon järjestykseen. Raamatullinen sidonta taas on Jumalan sanaan.

Taas taistellaan samasta asiasta kuin Lutherin aikaan. Kumpi menee edelle Jumalan sana vai kirkon säädökset.

Tasa-arvoa on se, että molemmille löytyy tilaa kirkossa, niin vanha- kuin uususkoisillekin. Miksi ei anneta seurakuntien edes järjestellä tähän liittyviä asioita, vaan piispat päättävät, ettei niin saa tehdä. Kirkolliskokouksen pitää ottaa tällainen asia uudelleen käsittelyyn. Vai uskaltaako?

Pekka Mattila

Ps. Tätä kirjoitusta Hesari ei julkaissut yleisön osastossa.